Previous Page  5 / 56 Next Page
Information
Show Menu
Previous Page 5 / 56 Next Page
Page Background

TIISTAI 26. SYYSKUUTA 2017

5

Jatkuu seuraavalla sivulla

la ja Kauppahallissa. Oli se valmistus-

kin tuolloin aika kaukana nykyisestä

jo tilojenkin puolesta, sillä Salhojan-

kadulla koko toiminnalle tilaa oli 25

neliötä. Kuriositeettinamainittakoon,

että tällä hetkellä pelkkää uunitilaa

löytyy moninkertaisesti.

Resepti on

nokialaista perua

Myös Tapolan kruununjalokiven eli

mustamakkaran valmistus alkoi jo

Salhojankadulla. Silloin Tapola oli

vielä yksi valmistajamuiden joukos-

sa, ei vielä

SE

mustamakkarafirma.

– Aika moni muukin pienempi

toimija valmisti samaan aikaan sa-

mankaltaista verimakkaraa, Kyllikki

vahvistaa. Hän oli itse mukana, kun

ensimmäiset mustamakkaramassat

tehtiin pieneen pesuvatiin.

– Sitä harjoiteltiin jonkin aikaa,

mutta aika pian siitä syntyi jo ihan

myyntikelpoista tuotetta, hän muis-

telee. Tapoloiden mustan resepti it-

sessäänvoidaanajoittaa aina 1800-lu-

vulle ja Nokian Tottijärvelle. Salho-

jankadun liikkeen perustaneidenTa-

polan veljesten eli

Kallen

ja

Jaakon

äiti

Mathilda

oli nimittäin kunnos-

tautunut pitoruoan tekijänä, ja yhä

edelleen Lielahdessa syntyvä musta

herkku perustuu pitkälti hänen re-

septiikkaansa.

Voima pakotti muuttamaan

Tammelassa seinät tulivat vastaanno-

peasti, sillä jo vuosikymmenen lop-

pupuolella kysyntä ylitti tuotannon.

Siitäkin huolimatta, että tuotteita val-

mistettiin likipitäen kellon ympäri.

Seuraava osoite löytyi Raholasta, jon-

ka jälkeen onkin aina viihdytty kos-

ken länsipuolella. Sen viimeisen sy-

säyksen tuohon ensimmäiseenmuut-

toon antoi se, että Tapolan tuotteet

otettiin myyntiin Voiman liikkeisiin.

–Aikaisemminnäitä oli saatu vain

toreilta jaKauppahallista, joissa kum-

massakin itsekin olin monen monta

kertaa tuotteita kauppaamassa.

Maailman tamperelaisin

kohtauspaikka

Kauppahallilla on Tapolan tarinassa

keskeinen rooli siinäkinmielessä, et-

tä Kyllikin ja hänen tulevanmiehen-

sä katseet kohtasivat ensi kertaa juu-

ri siellä. Kyllikki oli siellä palkka-

hommissa myyjänä ja

Martti

puo-

lestaan kävi työnantajansa eli ylöjär-

veläisen

Huurre Oy

:n puolesta kor-

jailemassa kylmäkoneita. Pian sitä

mentiin jo käsikynkkää elokuviin.

– Martti ei tykännyt paljonkaan

tanssia, josta taas itse pidin kovasti,

mutta kyllä se seurustelu siitä huoli-

matta vain lähti liikkeelle.

Työt alkoivat

kymmenvuotiaana

Vaikka Kyllikkiä on nykyään titulee-

rattuuseammassa yhteydessäTampe-

reen tunnetuimman ruokatuotteen

äidiksi, on hän itse junan tuoma. Kyl-

likki on tosin asunut Tampereella li-

ki koko ikänsä, sillä hän muutti tän-

ne Kankaanpäästä jo 10-vuotiaana.

Työnteko alkoi hänen osaltaan oike-

astaan sen sileän tien

– Isäni veli ja äitini sisko olivat

molemmat muuttaneet tänne, joten

tulin tuohon aikaan varsin tavalli-

seen tapaan tänne töihin serkkuja-

ni kaitsemaan, Kyllikki kertoo. Kyl-

likki hänestä tosin tuli vasta Tam-

pereella.

–Minulla oli sama

Elli

-nimi täti-

ni kanssa, ja tästä syystä minusta tu-

li hyvin pian puheissa pikku-Elli. Mi-

nä en siitä pahemmin perustanut, jo-

ten kävin vaihtamassa nimeni Kylli-

kiksi, hän hymyilee. Sukunimi meni

puolestaan vaihtoon 1953, jolloin

Kyllikki jaMartti vihittiin. Paljonpu-

hutut ruuhkavuodet kävivät noihin

aikoihin tutuiksi myös Tapolan per-

heessä. Yrittäjä Kyllikistä tuli vuosi

häiden jälkeen. Samaan vuoteen

mahtui vielä perheen esikoisen eli

Mervin syntymä. Pikkuveli Jarmo

syntyi pari vuotta myöhemmin.

Vertailukohde löytyy

Niskavuoren perheestä

Kyllikki Tapola lukeutuu siihen ryh-

mään ihmisiä, joiden vesilasi tuntuu

olevan aina enemmän täynnä kuin

tyhjä. Erityisen hyvällä Kyllikki

muistelee häneen aikanaan uskonei-

ta pankinjohtajia.

– Kun ensimmäistä lainaa menin

pyytämään, niin

Säästöpankin

silloi-

nen johtaja

Paavo Marttinen

totesi

minulle, että kyllähän noin yrittävää

ihmistä pitää auttaa. Sellaisen vas-

tuun antaminen kaltaiselleni piika-

likalle tuntui ihmeelliseltä, hän tote-

aa. Ja vaikka niitä hankaliakin paik-

koja on tullut vastaan, niin yrittäjä-

nä kuin yksityiselämässä, ei niitä ole

jääty voivottelemaan tai murjotta-

maan, vaan eteenpäin on puskettu,

vaikka sitten sisulla.

– Sen olen saanut jo kankaanpää-

läisessä perimässäni, olen aina ollut

melko sisukas ihminen. Minusta on

monesti sanottu, että tuolta se

Nis-

kavuoren Heta

taas tulee, Kyllikki

hymyilee.

Riskinotto hirvitti aikanaan

Kenties vaikeimpana puhtaasti yri-

tystoimintaan liittyvänä hetkenäKyl-

likin mieleen nousee yritystoimin-

nan kasvattamiseen liittynyt riski-

notto. Se suurin riski otettiin 70-lu-

vun puolivälissä, jolloin yritys aloit-

ti Lielahden tehtaan rakentamisen.

– Tottijärvellä mieheni mummo-

lassa oli tietty penkki järvenrannas-

sa, jossa niitä kaikkia vekseleitä tuli

välillä itkettyä, hänmyöntää. Nykyi-

seen osoitteeseensa Tapola muutti

1976. Myös silloin tärkein ajuri

muuttoon löytyi lisääntyneestä ky-

synnästä. Uudet tilat olivat välttä-

mättömät myös siksi, että toiminta

haluttiin kasvattaa valtakunnallisek-

si. Paljon oli silläkin hankkeella ai-

kanaan epäilijöitä. Sittemmin Lielah-

den tehdasta on laajennettu viiteen

otteeseen. 90-luvunpuolivälissä kiin-

teistössä tehtiin jättimäinen sanee-

raus, jonka myötä likipitäen koko

tehdas meni uusiksi. Tänä päivänä

tehdas on noin 10 000 neliön jättiläi-

nen, josta kutakuinkin puolet on tuo-

tannollista tilaa.

Perhe on tärkein

Kovilla Kyllikin oma jaksaminen oli

myös vuonna 2001, jolloin hänestä

tuli leski. Yhteistä taivalta Martin

kanssa ehdittiin kulkea miltei puoli

vuosisataa, 48 vuotta. Toisaalta sii-

näkin paikassa apuna oli juuri per-

he, jonka Kyllikki kertoo olevansa it-

selleen kaikki kaikessa.

– Perhe merkitsee aivan kaikkea.

Näin vanhana, vaikka olen jomonel-

la lailla sairas, niin heti kun nämä

minun kultani tulevat, niin sitä pa-

ranee ihan silmissä. Näiden nuorten

katsominen on kuin lääke, hän hy-

myilee ja antaa katseensa kiertää ko-

ko paikalla olevassa kolmikossa.

Paras lääke

Kyllikki kävisi mielellään edelleen-

kin tehtaalla useammin, mutta nyt

jo ikä hieman painaa, niin että en-

tistä johtajatarta ei tehtaalla enää

päivittäin nähdä. Sen verran mar-

raskuussa täyteen tulevat 84 ikä-

vuotta näkyvät, että portaissa liik-

kuminen on käynyt hieman hanka-

laksi. Silti kun ehdotamme juttutuo-

kiomme päätteeksi kuvausta tehtaan

pihapiirissä, ei Kyllikki vastustele

pätkääkään. Pikemminkin hän on

ensimmäisenä johdattamassa jouk-

koa porttikongiin.

– Alaspäin tämä on helpompaa, ja

onneksi minulla on nämä mummon

kullat apuna takaisin tultaessa, sanoo

Kyllikki.

Perheestä voimaa

Päätöksenteko Tapolassa on ollut

perheyhtiöksi aina jouhevaa, ja isot-

kin päätökset on pystytty tekemään

hyvissä merkeissä. Kyllikki itse us-

koo, että tätä edesauttaa se, että yh-

teydet on pidetty hyvin tiiviinämyös

tehtaan oven ulkopuolella. Niin

kauan, kun pappakin oli vielä elos-

sa, perheellä oli tapana kerääntyä

kerran viikossa syömään mummo-

laan. Ja ei – siellä ei syöty aina mus-

tamakkaraa.

Se, että Tapola on juuri perheyh-

tiö sanan varsinaisessa merkitykses-

sä, merkitsee kaikkien pöydän ääres-

sä olevien mielestä paljon.

– Meillä on aina juteltu todella

paljon ja avoimesti kaikesta, ja esi-

merkiksi meillä nuorilla on ollut jo

pitkään aivan omat palaverimme,

Linda huomauttaa.

Toinen perhe

Yrityksen henkilöstöstä on vuosien

saatossa siitäkinmuodostunut erään-

lainen perhe. Tänä päivänä Tapolan

makkaratehdas pyörii noin 60 hen-

gen voimin. Toisaalta on porukkaa

joskus ollut huomattavasti enem-

mänkin, sillä parhaimmillaan Tapo-

la työllisti peräti 200 henkeä. Pelkäs-

tään myynnissä oli aikanaan jopa 60

henkeä. Tapolan myyntimiehet tun-

nettiin keltaisista ja oransseistaMer-

cedeksistä, ja sekin oli tiedossa, että

myyntihommissa he tekivät aikanaan

kovaa tiliä.

– Joku ihmetteli, miten myynti-

miehet tienaavat enemmän kuin joh-

tajat, mutta kyllä he olivat kaiken sen

ansainneet. He lähtivät aikaisin aa-

mulla lastit täynnä ja palasivat vasta

illalla, kun kaikki tuotteet oli myyty,

Kyllikki sanoo.

Reilu peli

MuutenkinKyllikki jakaa kiitostame-

nestyksestä pitkälti juuri henkilökun-

nalle. Niin metsä vastaa kuin sinne

huutaa on ollut yksi Kyllikin kantavia

johtoajatuksia niin yrittämisessä kuin

elämässäyleensäkin. Reilusti kunkoh-

dellaan, niin itsekin voi odottaa reilua

kohtelua. Kyllikki toteaa, että tämä oli

johänenMartti-miehensä tapa johtaa.

– Mieheni oli sellainen hahmo,

jolle moni työntekijä puhui myös

huolistaan, ja vaikeuksissa me py-

rimme myös auttamaan, Kyllikki

tuumaa. Työntekijöiden ja työnanta-

jien suhteista kertoo paljon sekin, et-

tä monen työntekijän kanssa on pi-

detty yhteyttä vielä vuosia ja vuosi-

kymmeniä varsinaiseen työsuhteen

päättymisen jälkeen.

Suomen muuttunut

työmoraali

Kyllikki ei ole enää toviin osallistu-

nut jokapäiväiseen arkeen tehtaalla.

Hän painottaa, ettei voi puhua oman

tehtaansa nykytilanteesta. Valtakun-

nan uutisia seuraamalla hänelle on

kuitenkin muodostunut kuva siitä,

että työmoraalin suhteen ei ole aina-

kaan menty parempaan suuntaan.

– Meillä oli aina kauhean hyvä

henki ja tekemisen meininki luotta-

musmiehiä myöten, mutta yleisem-

min näyttää siltä, että sellainen yh-

dessä tekemisen henki tuntuu ka-

donneen vähän joka työmaalta tässä

maassa, hän pahoittelee.

Teksti:

VILLE KULMALA

Kuvat:

VILLE KULMALA JA TAPOLA OY

Miltei muualla

Aikanaan keskelle ei-mitään ra-

kennettu tehdas on tänä päivä-

nä erittäin tehokkaasti muiden

kauppojenympäröimä. Laajene-

mistilaa nykyisellä tontilla ei ole,

rakennusneliöt on käytetty vii-

meistä myöten. Kristian Tapola

kertoo, että naapuritonttien pe-

rään on kyselty äskettäinkin,

mutta ainakaan vielä yhteisym-

märrystä ei ole löytynyt. Vähäs-

tä on kiinni, että Tapola ei toimi

nykyään toisaalla. 1990-luvun

puolivälissä Tapoloilla oli nimit-

täin jo katsottu tonttikin val-

miiksi muualta. Lielahteen olisi

jääty tuolloinkin, mutta astetta

kauemmaksi keskustasta. Itse

asiassa tontille oli jo ehditty tuo-

da pohjatyöhön tarvittavat san-

natkin, mutta lähitienoon asuk-

kaiden valituksen tähden suun-

nitelmista luovuttiin.

– Samalla päädyimme hallituk-

sessa siihen, että samaan syssyyn

vaihdetaan vielä toimitusjohtajakin.

Kalajalkahoitola

sivubisneksenä

Oppia yrityksen pyörittämiseen

Kristian on saanut perheyrityksen li-

säksi

Tampereen ammattikorkea-

koulun

yrittäjyyden yksiköstä, eli

Proakatemiasta

. Yrittäjyys on käynyt

tutuksi myös astetta pienemmässä

mittakaavassa, sillä jo opintojensa ai-

kaan mies pisti pystyyn edelleen

Ideaparkissa toimivan kalajalkahoi-

tolan. Idea siihen löytyi Espanjasta.

– Olin siellä reissussa ja kävin ai-

van sattumalta tutustumassa erää-

seen kalajalkahoitolaan. Pian jo funt-

sasin, että tässä on hyvä konsepti,

koska alkuun pääsee helposti ja var-

sin kevyellä panoksella, Kristian sa-

noo.

Ideaparkin

liikkeen hän avasi

kaksi kuukautta matkansa jälkeen.

LIELAHTEEN TAPOLAN

tehdas nousi jo 1967. Silloin ympäristö oli vähän erinäköinen kuin nykyään. Tehdaskin on vuosien

saatossa kasvanut melkoisesti. Kaikkiaan sitä on laajennettu viisi kertaa.

LÄHEISET VÄLIT.

Mummonsa kanssa

Pirkanmaan Yrittäjä

-lehden haastatteluun

ehtivät hänen viidestä

lastenlapsestaan

Crista Tapola-Teräsmaa,

Linda Heinonen ja

Kristian Tapola.